Work

Keski-ikäisten naisten masennuspolkuja

Year: 2014
Type: article
Abstract: Vaikka masennusta on viime vuosina enenevässä määrin tutkittu masennuksen kokeneiden omasta näkökulmasta, tutkimusta masennuksen merkityksestä elämän kokonaisuuden kannalta on vielä suhteellisen vähän. Tässä artikkelissa kuvataan 31 nelikymmenvuotiaan masennuksen kokeneen naisen haastattelujen pohjalta, miten masennus asettuu osaksi elämää. Aineistosta löytyi kolme masennustarinan tyyppiä, jotka nimettiin voimaantumis-, sinnittely- ja toivottomuuspoluiksi. Haastateltujen naisten elämässä masennus ei yleensä jäänyt ohimeneväksi ja vähämerkityksiseksi episodiksi, vaan sillä oli jopa perustavanlaatuisia seurauksia myöhempään elämään. Mahdollisuus käsitellä masennuksen taustoja ja niistä irtautumista sosiaalisessa vuorovaikutuksessa oli yhteistä voimaantumiseen johtaneille kehityskuluille. Sosiaalinen tuki ja harrastukset auttoivat masennuksen kanssa selviytymisessä. Masennuksen suhteen toivottomimpien elämässä ei ollut tukevia sosiaalisia verkostoja eikä toimivia selviytymiskeinoja. Keskusteluavun lisäksi arkielämän tuki sekä kulttuurissa esillä olevien masennustarinoiden moninaisuus voisivat auttaa masennuksen myönteisten merkitysten mahdollisuuden toteutumista.
Source: Psykologia
Language: Finnish
Field: Psychology
Open Access status: diamond
OpenAlex ID: W2285045928
FWCI:
Cites: 19
Cited by:
Related to: 10