Year: 2016
Type: dissertation
Study design: Observational Study
Abstract: Vulvodynia on ulkosynnyttimien kiputila, jonka etiologia on tuntematon. Jopa 6 l3 % naisista kärsii kyseisestä sairaudesta jossain vaiheessa elämänsä aikana. Yksinkertaisimmillaan vulvodynia voidaan luokitella paikalliseen tai yleistyneeseen vulvodyniaan. Vulvodyniaa sairastavien naisten elämänlaatu on usein huonontunut, ja pahimmillaan sairaus voi aiheuttaa lapsettomuutta ja invalidisoida potilaan kroonisten kipujen vuoksi. Hoitomenetelmistä on tehty vain muutama satunnaistettu kontrolloitu tutkimus, ja hoito tapahtuu pääasiassa empiirisesti. Tämä on kyselylomakkein suoritettu kuvaileva tutkimus Tays:ssa vuosina 2003 2013 käyneiden vulvodyniapotilaiden oireista, hoidoista sekä sairauden vaikutuksista elämänlaatuun. Kysely lähetettiin 133 potilaalle ja kyselyyn vastasi 70 potilasta. Itsehoitomenetelmät, fysioterapia sekä paikallinen puudutegeeli tai -voide olivat selvästi yleisimmät tutkittujen potilaiden hoidossa käytetyt menetelmät. Annettujen hoitojen seurauksena potilaiden kivut lähes puolittuivat. Tutkimuksen perusteella potilaat olivat tyytyväisimpiä fysioterapeuttien antamaan hoitoon, josta oli eniten apua vulvodyniaoireisiin.
Author: Silja Vuoristo
Language: Finnish
Subfield: Psychiatry and Mental health
Field: Medicine
Domain: Health Sciences
Open Access status: green
OpenAlex ID: W2298224461
