Opiskelijoiden tiedontarpeet ja viitteiden hyödyllisyys tutkimussuunnitelman laatimista varten tehdyissä tiedonhauissa.
Year: 2001
Type: dissertation
Abstract: Käyttäjäkeskeisissä tiedonhakututkimuksissa on yleensä tarkasteltu dokumenttien tai viitteiden hyödyllisyyttä riippumatta tehtävän vaiheesta. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, minkä tyyppistä tietoa käyttäjät odottivat löytävänsä ja minkä tyyppistä tietoa he arvioivat löytäneensä tehtävän eri vaiheissa. Lisäksi selvitettiin miten tehtävän suorituksen vaihe oli yhteydessä käyttäjien arvioihin viitteiden hyödyllisyydestä, aiheenmukaisuudesta ja tiedonhakujen onnistuneisuudesta yleensä. Tutkimuksen kohteena oli 22 psykologian opiskelijaa, joiden tehtävänä oli laatia tutkimussuunnitelma suppeaa empiiristä tutkimusta varten vuoden 2000 syys- marraskuussa. Opiskelijoiden tekemiä viitetietokantahakuja havainnoitiin tehtävän alkuvaiheessa ja sen loppupuolella. Aineistoa kerättiin muun muassa kyselylomakkeiden, hakutallenteiden, strukturoitujen teemahaastattelujen ja opiskelijoiden pitämien hakupäiväkirjojen avulla. Tehtävän alussa psykologian opiskelijat odottivat löytävänsä lähinnä yleistä taustatietoa, mutta viitteiden perusteella taustatietoa ei löydetty odotetussa määrin. Viitteiden arvioitiin antavan omalle työlle lähinnä yleistä taustatietoa, empiriatietoa ja odotettua enemmän myös yksityiskohtaista tietoa.Tehtävän lopussa psykologian opiskelijat tarvitsivat ensisijaisesti menetelmä- ja empiriatietoa. Opiskelijat löysivät eniten yksityiskohtaista tietoa ja empiriatietoa, mutta yleisesti ottaen mitään kaivatun tyyppistä tietoa ei löydetty odotetussa määrin toisella hakukerralla. Tehtävän alussa psykologian opiskelijat löysivät enemmän hyödyllisiä viitteitä kuin tehtävän lopussa. Molemmilla hakukerroilla suurin osa viitteistä arvioitiin mahdollisesti hyödyllisiksi. Opiskelijoiden kriittisyys hyödyllisyyden suhteen kuitenkin lisääntyi tehtävän aikana, sillä tehtävän loppupuolella hyväksyttiin vähemmän viitteitä täysin hyödyllisiksi. Molemmilla hakukerroilla opiskelijat pitivät hakuja kattavina ja he olivat tyytyväisiä saamiinsa viitteisiin, kun he löysivät paljon täysin hyödyllisiä ja aiheenmukaisia viitteitä. Ensimmäisellä hakukerralla osa opiskelijoista oli kattavuudesta riippumatta tyytyväisiä saamiinsa viitteisiin, kun he löysivät paljon viitteitä ja kun viitteiden arvioitiin antavan yksityiskohtaista tietoa. Toisella hakukerralla osa opiskelijoista oli kattavuudesta riippumatta tyytyväisiä erityisesti mahdollisimman aiheenmukaisiin viitteisiin. Tutkimustulosten perusteella hakujärjestelmien käyttöliittymien tulisi tarjota helppokäyttöisempiä apuvälineitä tehtävän eri vaiheissa oleville käyttäjille. Tiedonhaun alussa olevat voisivat esimerkiksi hyötyä linkitetystä aihehakemistosta. Tehtävässä pidemmällä edenneille järjestelmä voisi puolestaan automaattisesti tarjota käyttäjän hakutermejä vastaavia asiasanoja. Asiasanat: tiedonhaku, tiedontarpeet
Author: Sami Serola
Language: Finnish
Subfield: Library and Information Sciences
Field: Social Sciences
Domain: Social Sciences
SDG: Quality education
Open Access status: green
OpenAlex ID: W2563566743
