Work

Yhteistoiminnallinen työskentely ja poikkitieteellisen asiantuntijuuden kehittyminen

Year: 2010
Type: article
Abstract: Erilaistuvat ja monimuotoistuvat asiantuntijatehtavat edellyttavat monimutkaisten ja moniulotteisten kasitteellisten kokonaisuuksien hallitsemista. Esimerkiksi maantieteen ja ymparistopolitiikan asiantuntijoiden on kyettava perinteisen tieteenalajaon ylittavaan vuoropuheluun. Harva enaa uskoo, etta kaupunkisuunnitteluun tai ilmastopolitiikkaan liittyvat kysymykset ratkeavat yhden tieteenalan kasitteiden, teorioiden ja menetelmien avulla. Yksi yliopisto-opetuksen tehtavista onkin valmentaa opiskelijoita monitieteista ajattelua edellyttaviin akateemisiin asiantuntijatehtaviin. Yliopisto-opetusta lahestytaan kuitenkin valitettavan usein tietonakokulmasta, eika kiinniteta tarpeeksi huomiota ajattelun ja tieteellisen tiedon soveltamisen taitoihin (Leinhardt ym. 1995; Tynjala 1999a; Cantell ym. 2009). Yliopisto-opetus nojaa tutkimukseen perustuvaan tietoon, ja opiskeluprosessi muistuttaa tutkimustyon prosessia opiskelijan luodessa itselleen uusia kasityksia tieteenalastaan. Tarkastelemme kirjoituksessamme yliopisto-opetuksen kehittamista erityisesti tutkimuksen teon taitojen nakokulmasta. Esittelemme yhteistoiminnallisen oppimisen opetuskokeilun, joka toteutettiin ”Arkielaman ymparistopolitiikan” kurssilla Helsingin yliopistossa. Kurssilla tuettiin opiskelijoiden tutkimustaitojen kehittymista ryhmaopetuksessa. Yhteistoiminnallisuus synnytti opiskelijoille monipuolisia oppimiskokemuksia ja tarjosi haasteita, joita voi soveltaa niin maantieteen kuin muidenkin aineiden opetuksessa.
Source: Terra
Language: Finnish
Open Access status: diamond
OpenAlex ID: W258722492
FWCI:
Cites: 17
Cited by:
Related to: 10