Studies of Validity and Reliability of the Structured Assessment of Violence Risk in Youth in Finnish institutional settings
Year: 2015
Type: dissertation
Abstract: Nuorten väkivaltainen käyttäytyminen on aihepiiri, joka herättää sekä mielenkiintoa, että huolta laajassa yleisössä. Kouluampumiset, nuoret jotka sattumanvaraisesti pahoinpitelevät ihmisiä kaupungilla, sekä huolestuttavat viestit nuorista, jotka pitkään jatkuneen koulukiusaamisen seurauksena valitsevat tehdä itsemurhan, saavat paljon tilaa mediassa ja niitä verrataan samantyyppisiin ilmiöihin maailmalla, mikä saattaa lisätä mielikuvia että nuorten väkivaltainen käyttäytyminen on lisääntymässä. Samalla pitkäaikaistutkimus osoittaa, että vakava väkivaltakäyttäytyminen viime vuosien aikana ei ole merkitsevästi lisääntynyt. Ristiriitaiset viestit aiheuttavat hämmennystä ja herättää tarpeen selkeyttää ja jäsentää informaatiota. Tutkimus on osoittanut että vaarallisuuden arvioinnissa pelkkä n.s. asiantuntijuus ei riitä luotettavan arvion tekemiseksi vaan parhaimmissakin olosuhteissa arviot ovat haavoittuvia ajatusvirheille. Tästä huolimatta näitä arvioita on aikaajoin tehtävä sekä kriminali huollon, että sosiaali- ja terveyshuollon yksiköissä. Tämän väitöskirjan tavoitteena on tarkastella Pohjois-Amerikassa 12–18-vuotiaiden nuorisorikollisten arvioimiseen kehitetyn väkivaltariskin arviointimenetelmän (SAVRY; Strukturoitu nuoruusikäisten väkivaltariskin arviointimenetelmä) toimivuutta suomalaisessa sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmässä. Menetelmä on kehitetty niiden ihmisten käyttöön, jotka jokapäiväisessä työssään joutuvat tekemään arvioita väkivaltariskin esiintyvyydestä ja vaihtelusta niiden nuorten keskuudessa jolla on jonkin asteista väkivaltaproblematiikkaa. Menetelmän pohjautuu empiiriisesti nuorisorikollisten poikien keskuudesta kerättyyn tutkimustietoon. Koska Suomessa vakavalla väkivaltakäyttäytymisellä oireilevia nuoria arvioidaan ensisijaisesti nuorisopsykiatrian piirissä, menetelmän validoimiseksi ja laadullisen käytön varmistamiseksi on tärkeää selvittää, miten suomalaisissa yksiköissä tehdyt arviot vaihtelevat arvioitavien iän, sukupuolen, psykiatrisen oirekuvan ja palvelujärjestelmien välillä. Tutkimusaineisto (N=231) on kerätty nuorisopsykiatrian, koulukotien ja nuorten oikeuspsykiatrian yksiköstä. Arvioita on verrattu laitosolosuhteissa ilmenevään väkivaltaan, itsetuhoiseen käyttäytymiseen ja muuhun vakavaan yksikköä tai hoitoa tuhoavaan käyttäytymiseen sekä rikosrekistereihin ja kuolinsyyrekistereihin neljä vuotta alkuperäisen arvion jälkeen. Tulokset ovat osoittaneet, että SAVRY-menetelmä pystyy erottelemaan eriasteisesti oireilevien nuorten keskuudesta hyvin matalan, kohonneen ja korkean väkivaltariskin omaavat nuoret ja osoittamaan mihin hoidolliset interventiot pitäisi suunnata riskien madaltamiseksi tai ennaltaehkäisemiseksi. Tämän tutkimuksen pohjalta voidaan todeta, että strukturoitu riski- ja tarvekartoitus toimii hyvin suomalaisessa järjestelmässä ja että sen tulisi sisältyä hoidollisiin toimiin silloin, kun hoidon kohteena on väkivaltaisesti oireileva nuori
Author: Monica Gammelgård
Language: English
Subfield: Clinical Psychology
Field: Psychology
Domain: Social Sciences
Open Access status: green
OpenAlex ID: W346040455
